Futista ja lähetystyötä - perjantai 14.6.

Leiriväsymys näkyy vahvasti lähes jokaisessa meissä tällä hetkellä, mutta samaan aikaan havaittavissa on lämmin ilmapiiri, joka on vahvistunut iltaa kohden. Olemme saaneet viettää aikaa leiriläisten kanssa ja tutustua heihin, ja uskallan väittää, että isoset tuntevat viimeistään tässä vaiheessa riparia jokaisen leiriläisen ainakin nimeltä.

Saimme äänekkään yllätysvieraan. Pikkukaveri pääsi turvallisesti takaisin ulos pienellä avustamisella.

Työskentelyjen aikana isoset ovat yleensä vähin äänin häipyneet paikalta tekemään omia töitään raamisten, iltaohjelmien ja hartauksien suunnittelun merkeissä. Tänään aamun työskentelyssä isoset pääsivät kuitenkin toden teolla hommiin, sillä luvassa oli diakoniarasteja. Rastit käsittelivät sekä paikallisia että kansainvälisiä diakonia- ja lähetystyöaiheita. Nuoret saivat työskentelyn myötä kuvaa siitä, mitä diakonia on ja mitä varten lähetystyötä tehdään.

Yhdellä rastilla ryhmät pääsivät kantamaan vettä käytössään kahvikuppi ja soppakauha. Eri etäisyydellä olevat täytettävät vesiastiat kuvastivat epätasa-arvoa maailmalla diakonia- ja lähetystyökohteissa.

Toisella rastilla tehtävänä oli lajitella eri ruoka-aineet Suomeen, Intiaan ja Sambiaan.

Jere-isonen hankki Haapsalusta itselleen kapteeninhatun, joka pääsi käyttöön myöhemmin pihalla "kapteeni käskee" -leikissä.

Osallistujat kuuntelevat tarkasti kapteenin ohjeita.

Toinen leikki oli nimeltään "tuo minulle". Sain leikin aikana käsiini muun muassa risuja, kukkia, kiviä ja kenkiä.

Sää oli suotuisa, joten suuntasimme jälleen urheilukentälle. Minulle jäi toistaiseksi epäselväksi, kenen idea oli ehdottaa jalkapallo-ottelua kentällä jo ollutta paikallista nuorisojoukkoa vastaan, mutta joka tapauksessa alun epäilyjen jälkeen meillä kaikilla oli oikein hauskaa. Huolimatta siitä, vaikkeivät läheskään kaikki pelaa jalkapalloa vapaa-ajallaan muuten. Tai siitä, että päivälliseksi nautitut tuhdit pitsapalat uhkasivat nousta vauhdikkaan pelin tiimellyksessä takaisin ylös. Vitsi vitsi, ihan hyvin me selvisimme. Ei ehkä maalien suhteen, mutta se ei ollutkaan tärkeintä.

Oloni on tällä hetkellä erityisen kiitollinen. Vaikka blogitekstit ovat todennäköisesti antaneet kuvan, että leirillä olo on ollut silkkaa onnistumista vailla huolen häivää, on tähänkin leiriin mahtunut hyvien hetkien lisäksi ristiriitoja. Ja se on ihan ymmärrettävää, koska elämme niin tavallisesta poikkeavissa oloissa ollessamme leirillä. Omaa rauhaa tai yksityisyyttä ei ole oikeastaan lainkaan, vaan arki on hyvin tiivistä. Kuin ruusuilla tanssimista. Kauniista kukistaan huolimatta ruusun piikit ovat teräviä, lainatakseni Samuelia (kukat) ja Petriä (piikit). Mutta mitäpä olisikaan elämä ilman vastoinkäymisiä? Juuri ne kasvattavat ja opettavat.

Koen itse oppineeni itsestäni jälleen uusia asioita. Aivan uusia puolia, joista olen toisaalta hämmentynyt, mutta toisaalta ne käyvät myös järkeen. Kun vastoinkäymiset iskevät oikein rytinällä päälle, on vaikea ajatella siitä mitään positiivista. Katsoessasi taaksepäin voit kuitenkin huomata, miten loppujen lopuksi jokaisella esteellä, joka tiellesi on annettu, on loppujen lopuksi ollut osa siinä työssä, millainen versio itsestäsi olet nykypäivänä.