Viimeinen päivä ja kotimatka - 16.-17.6.

Viimeinen varsinainen leiripäivä, sunnuntai. Viikon ajan olemme joka aamu kävelleet Märjamaan koululta kirkkoon puoli kahdeksalta alkavaan messuun. Sunnuntaiaamu oli kuitenkin poikkeus, sillä aamumessun sijaan kello yhdeltätoista kirkossa oli luvassa konfirmaatio. Ennen sitä Samuel piti tietoiskun liittyen konfirmaatioon yleisesti, minkä jälkeen ryhmät toimivat pöytien pyyhkimisen, tiskaamisen, imuroinnin ja yleisen siistimisen merkeissä. Meidän lisäksemme lounaalle seurakuntatalolle tulisi myös kirkkoväki, ja tottahan on mukavaa, jos tilat ovat silloin siistit ilman penkeillä tai pöydillä seuraavaa oppituntia odottavia vihkoja tai kyniä, muiden tavaroiden lisäksi.

Uniset isoset sunnuntain aamupalaverissa. Kuva kiteyttää kyllä aika hyvin aikaisempienkin aamujen tunnelmat.

Olen aika varma, että leiri on ollut itse kullekin tilaisuus haastaa itseään ja kehittyä. Niin myös minulle. En olisi vielä muutama vuosi uskonut itseäni, jos olisin sanonut, että toimin kanttorina Virossa konfirmaatiossa. Minua jännitti paljon, mutta siitäkin selvittiin. Kiitos tästä kokemuksesta kuuluu Petrille, Samuelille ja Illimarille, vaikka en ole vieläkään täysin varma, kuka ajatuksen takana loppujen lopuksi oli. Kiitos kuitenkin.

Ja juuri tätähän toiminta seurakunnassa on! Olen niin kiitollinen kaikista haasteista, mitä olen eteeni saanut, vaikka sillä hetkellä olo on ollut kaikkea muuta. Toivon, että nuoret, ja tietysti aikuisetkin, uskaltaisivat irroittautua jännityksestään ja tehdä sitä, mihin heillä on lahjoja ja sitä kautta palvella omalla osaamisellaan seurakuntaa. Koska jokaiselle on annettu lahjoja. Voisitko sinä omalta osaltasi olla auttamassa ja rohkaisemassa jotakuta? Ketä? Missä näkisit hänen olevan hyvä? Se henkilö tulee vielä kiittämään siitä hyvästä. Ja yläkerran Herra voi iloita siitä, miten he puhkeavat kukkaan tekemään sitä, mihin Hän on heidät luonut.

Tilaisuus oli erittäin kaunis. Huolimatta kielimuurista tunne ja sanoma välittyi. Eikä muuten ole toistaiseksi vielä tullut vastaan rippikouluryhmää, joka olisi ollut niin hiljaa kirkonpenkissä, kuin tämä ryhmä oli konfirmaation aikana! Hyvä, ettei tarvinnut jo tarkistaa, ovatko he tosiaan vielä tolpillaan. Mahtavia leiriläisiä meillä.

Saimme kuulla Sanaa molemmilla kielillä Petrin ja Illimarin toimesta.

Petri, Illimar ja juuri konfirmoidut ennen onnittelukierrosta.

Tilaisuuden jälkeen kirkkoväen syötyä ja leppoisan puheensorinan vaiettua ryhmät olivat taas valmiita siistimään paikat ja tiskaamaan astiat, joita tällä kertaa oli tavallista enemmän. Aurinko paistoi, ja leiriläiset saattoivat isosten kanssa siirtyä pihalle hengähtämään, kunnes heidät sitten taas kutsuttiin sisälle loppukoetta varten. Kokeessa koottiin viikon aikana käsitellyt asiat, ja se onkin selkeä tapa selvittää, onko asiat ymmärretty oikein. Tai onko oppitunneilla kuunneltu. ;)

Petrin ja Samuelin luettua vastauksia päädyttiin tulokseen, ettei vara venettä kaada ja leiriläiset saisivat tehokertauksen ja tehdä muistiinpanoja, ennen kuin he saisivat kokeensa takaisin ja miettiä vastauksiaan uudestaan. Ja tämä osoittautui hyväksi.

Tauon jälkeen leiriohjelma jatkui vielä yhdellä Samuelin vetämällä työskentelyllä, jossa päästiin puhumaan seurustelusta ja parisuhteista. Mietimme yhdessä, mitä seurustelulta voidaan hakea, milloin siihen on valmis ja mitä Raamattu kertoo asiasta. Juttelimme myös muun muassa median ja kaveripiirin tuomista paineista. Yksi tärkeimmistä esille nousseista pointeista oli se, että ketään ei saa painostaa mihinkään, mihin ei ole valmis. Tärkeitä, miettimisen arvoisia asioita, joita on ollut jokaisella leirin oppitunnilla tähänkin asti.

Päivällisen jälkeen vuorossa oli huolellinen tilojen läpikäynti. Omat tavarat laukkuun, huonekalut alkuperäisille paikoilleen ja vielä tarkistuskierros päälle ennen kävelemistä koululle majoitustiloihin pakkaamaan loputkin tavarat lähtövalmiiksi. Ennen Karin saapumista bussilla oli vielä aikaa peseytyä, käydä lähikaupassa ostoksilla tai ihan vain istua aurinkoon juttelemaan uusien kavereiden kanssa.

Tallinnassa ennen laivan lähtöä oli mahdollisuus jaloitteluun ja aikaa iltapalan syömiseen. Vielä kerran isoset istuivat oman ryhmänsä kanssa piiriin pitämään leirin viimeisen raamiksen ulkona auringon hiljalleen laskiessa.

Laiva kohti Helsinkiä lähti satamasta kello 22:30.

Laivamatkalla oli havaittavissa selkeä ero porukan välillä. Osa etsi ensimmäisen ruokapaikan ja istui siellä koko matkan, kun taas osa innostui käymään kannella ja laulamaan Maamme-laulua heiluttaen Suomen lippua. Valvotusti, tietysti. No, väsymys näkyy ihmisissä eri tavalla.

Helsingissä siirryimme takaisin bussiin. Kotimatka jatkui.

Kysymyslaatikkoon oli ilmestynyt leiriläisiltä muutakin kuin kysymyksiä. ♥

Yö sujui rauhallisesti. Ennen matkaa olin kuulevinani, että joku ei aikonut nukkua lainkaan, mutta aika hiljaista oli jossain vaiheessa yötä heräillessäni. Kuitenkin aamuauringon sarastaessa puheensorinakin jatkui.

Takapenkin torkkujat.

Takana on tapahtumarikas viikko. Mukaan on mahtunut niin naurua kuin kyyneliäkin, mutta ennen kaikkea olemme saaneet kohdata ihmisiä ja yhdessä tutustua kolmiyhteiseen Jumalaan. Oloni on äärimmäisen kiitollinen. Tuntuu, että jälleen kerran sain kokemuksia, jotka kasvattavat minua ihmisenä vielä lisää. Enkä taatusti ole ainoa. Emmehän me taida koskaan tulla täysin valmiiksi, ja se elämässä kiehtovaa onkin.

Rippileirin päättyminen ei tarkoita kaiken päättymistä. Päinvastoin, se on vasta alkua! Nuortenillat, leirit, isoskoulutus... Haluan rohkaista teitä kaikkia leiriläisiä tulemaan mukaan. Voin itse käsi sydämellä sanoa, että seurakunnan toimintaan lähteminen on ollut elämäni parhaita päätöksiä. Kaikki uudet elämykset. Upeat ihmiset ja paikat. Kristuksen rakkaus, joka seurakunnassa tapaamieni ihmisten kautta välittyy, on jotain ainutlaatuista ja eheyttävää. Avaa sydämesi ja anna sen rakkauden tehdä työtä sinussa, muuttaa sinua paremmaksi versioksi itsestäsi.

Kiitos. Kuskille, keittiöväelle, työntekijöille, isosille, leiriläisille ja kaikille, jotka omalta osaltaan tekivät leiristä sellaisen, kuin se oli.

Lauantai 15.6.

Lauantaina oli jälleen reissupäivä. Yleensä aamuyhdeksältä olemme aloittaneet työskentelyllä, mutta tänä aamuna samaan aikaan yhden rippileirin verran ihmisiä kampesi bussin kyytiin. Matka sujui rattoisasti katsoessa The Bible -elokuvaa, ja ennen kuin huomasimmekaan, olimme jo Haapsalun rannalla.

Työskentely uskonelämän hoitamisesta toteutettiin isosten vetämänä. Leiriläiset jaettiin ryhmiin, ja sitten he kiersivät rasteilla kuuntelemassa isosten kertomana seurakuntayhteydestä, rukouksesta, Raamatusta ja ehtoollisesta sekä siitä, mitä ne merkitsevät heille ja millainen merkitys niillä on uskonelämän hoitamisessa.

Sitten meillä olikin aikaa pelailla lentopalloa ja pulikoida meressä.

Hyväksi todettu kulttuuritalon keittolounas ei pettänyt tälläkään kertaa.

Tuliaisia kotiin ostimme Kaubamajalta.

Haapsalun reissun jälkeen Lääne-Nigulassa meitä oli odottamassa Reinarun Leevi, aiemmin tapaamamme Joelin isä. Hän kertoi meille työstään pappina ja piti myös oppitunnin Isä meidän -rukouksesta avaten sen sisältöä. Lisäksi lauloimme yhdessä pappilan salissa sekä suomeksi että viroksi.

Isosryhmät listasivat eri rukoustyyppejä.

Ryhmä rämä: Jenny, Jessica, Senni, Iita, Jere ja Aake + kuvan ulkopuolelle jäänyt Aino

Lääne-Nigulan kirpputoria.

Kohta olikin aika sanoa hyvästit Leeville, ja matkamme kävi takaisin Märjamaalle.

Futista ja lähetystyötä - perjantai 14.6.

Leiriväsymys näkyy vahvasti lähes jokaisessa meissä tällä hetkellä, mutta samaan aikaan havaittavissa on lämmin ilmapiiri, joka on vahvistunut iltaa kohden. Olemme saaneet viettää aikaa leiriläisten kanssa ja tutustua heihin, ja uskallan väittää, että isoset tuntevat viimeistään tässä vaiheessa riparia jokaisen leiriläisen ainakin nimeltä.

Saimme äänekkään yllätysvieraan. Pikkukaveri pääsi turvallisesti takaisin ulos pienellä avustamisella.

Työskentelyjen aikana isoset ovat yleensä vähin äänin häipyneet paikalta tekemään omia töitään raamisten, iltaohjelmien ja hartauksien suunnittelun merkeissä. Tänään aamun työskentelyssä isoset pääsivät kuitenkin toden teolla hommiin, sillä luvassa oli diakoniarasteja. Rastit käsittelivät sekä paikallisia että kansainvälisiä diakonia- ja lähetystyöaiheita. Nuoret saivat työskentelyn myötä kuvaa siitä, mitä diakonia on ja mitä varten lähetystyötä tehdään.

Yhdellä rastilla ryhmät pääsivät kantamaan vettä käytössään kahvikuppi ja soppakauha. Eri etäisyydellä olevat täytettävät vesiastiat kuvastivat epätasa-arvoa maailmalla diakonia- ja lähetystyökohteissa.

Toisella rastilla tehtävänä oli lajitella eri ruoka-aineet Suomeen, Intiaan ja Sambiaan.

Jere-isonen hankki Haapsalusta itselleen kapteeninhatun, joka pääsi käyttöön myöhemmin pihalla "kapteeni käskee" -leikissä.

Osallistujat kuuntelevat tarkasti kapteenin ohjeita.

Toinen leikki oli nimeltään "tuo minulle". Sain leikin aikana käsiini muun muassa risuja, kukkia, kiviä ja kenkiä.

Sää oli suotuisa, joten suuntasimme jälleen urheilukentälle. Minulle jäi toistaiseksi epäselväksi, kenen idea oli ehdottaa jalkapallo-ottelua kentällä jo ollutta paikallista nuorisojoukkoa vastaan, mutta joka tapauksessa alun epäilyjen jälkeen meillä kaikilla oli oikein hauskaa. Huolimatta siitä, vaikkeivät läheskään kaikki pelaa jalkapalloa vapaa-ajallaan muuten. Tai siitä, että päivälliseksi nautitut tuhdit pitsapalat uhkasivat nousta vauhdikkaan pelin tiimellyksessä takaisin ylös. Vitsi vitsi, ihan hyvin me selvisimme. Ei ehkä maalien suhteen, mutta se ei ollutkaan tärkeintä.

Oloni on tällä hetkellä erityisen kiitollinen. Vaikka blogitekstit ovat todennäköisesti antaneet kuvan, että leirillä olo on ollut silkkaa onnistumista vailla huolen häivää, on tähänkin leiriin mahtunut hyvien hetkien lisäksi ristiriitoja. Ja se on ihan ymmärrettävää, koska elämme niin tavallisesta poikkeavissa oloissa ollessamme leirillä. Omaa rauhaa tai yksityisyyttä ei ole oikeastaan lainkaan, vaan arki on hyvin tiivistä. Kuin ruusuilla tanssimista. Kauniista kukistaan huolimatta ruusun piikit ovat teräviä, lainatakseni Samuelia (kukat) ja Petriä (piikit). Mutta mitäpä olisikaan elämä ilman vastoinkäymisiä? Juuri ne kasvattavat ja opettavat.

Koen itse oppineeni itsestäni jälleen uusia asioita. Aivan uusia puolia, joista olen toisaalta hämmentynyt, mutta toisaalta ne käyvät myös järkeen. Kun vastoinkäymiset iskevät oikein rytinällä päälle, on vaikea ajatella siitä mitään positiivista. Katsoessasi taaksepäin voit kuitenkin huomata, miten loppujen lopuksi jokaisella esteellä, joka tiellesi on annettu, on loppujen lopuksi ollut osa siinä työssä, millainen versio itsestäsi olet nykypäivänä.