sunnuntai 16. kesäkuuta 2019

Lauantai 15.6.




Lauantaina oli jälleen reissupäivä. Yleensä aamuyhdeksältä olemme aloittaneet työskentelyllä, mutta tänä aamuna samaan aikaan yhden rippileirin verran ihmisiä kampesi bussin kyytiin. Matka sujui rattoisasti katsoessa The Bible -elokuvaa, ja ennen kuin huomasimmekaan, olimme jo Haapsalun rannalla.

Työskentely uskonelämän hoitamisesta toteutettiin isosten vetämänä. Leiriläiset jaettiin ryhmiin, ja sitten he kiersivät rasteilla kuuntelemassa isosten kertomana seurakuntayhteydestä, rukouksesta, Raamatusta ja ehtoollisesta sekä siitä, mitä ne merkitsevät heille ja millainen merkitys niillä on uskonelämän hoitamisessa.

Sitten meillä olikin aikaa pelailla lentopalloa ja pulikoida meressä.




Hyväksi todettu kulttuuritalon keittolounas ei pettänyt tälläkään kertaa.
Tuliaisia kotiin ostimme Kaubamajalta.



Haapsalun reissun jälkeen Lääne-Nigulassa meitä oli odottamassa Reinarun Leevi, aiemmin tapaamamme Joelin isä. Hän kertoi meille työstään pappina ja piti myös oppitunnin Isä meidän -rukouksesta avaten seb sisältöä. Lisäksi lauloimme yhdessä pappilan salissa sekä suomeksi että viroksi.





Isosryhmät listasivat eri rukoustyyppejä.


Ryhmä rämä: Jenny, Jessica, Senni, Iita, Jere ja Aake + kuvan ulkopuolelle jäänyt Aino

Lääne-Nigulan kirpputoria.




perjantai 14. kesäkuuta 2019

Futista ja lähetystyötä - perjantai 14.6.

Leiriväsymys näkyy vahvasti lähes jokaisessa meissä tällä hetkellä, mutta samaan aikaan havaittavissa on lämmin ilmapiiri, joka on vahvistunut iltaa kohden. Olemme saaneet viettää aikaa leiriläisten kanssa ja tutustua heihin, ja uskallan väittää, että isoset tuntevat viimeistään tässä vaiheessa riparia jokaisen leiriläisen ainakin nimeltä.

Saimme äänekkään yllätysvieraan. Pikkukaveri pääsi turvallisesti takaisin ulos pienellä avustamisella.

Työskentelyjen aikana isoset ovat yleensä vähin äänin häipyneet paikalta tekemään omia töitään raamisten, iltaohjelmien ja hartauksien suunnittelun merkeissä. Tänään aamun työskentelyssä isoset pääsivät kuitenkin toden teolla hommiin, sillä luvassa oli diakoniarasteja. Rastit käsittelivät sekä paikallisia että kansainvälisiä diakonia- ja lähetystyöaiheita. Nuoret saivat työskentelyn myötä kuvaa siitä, mitä diakonia on ja mitä varten lähetystyötä tehdään.

Yhdellä rastilla ryhmät pääsivät kantamaan vettä käytössään kahvikuppi ja soppakauha. Eri etäisyydellä olevat täytettävät vesiastiat kuvastivat epätasa-arvoa maailmalla diakonia- ja lähetystyökohteissa.


Toisella rastilla tehtävänä oli lajitella eri ruoka-aineet Suomeen, Intiaan ja Sambiaan.



Jere-isonen hankki Haapsalusta itselleen kapteeninhatun, joka pääsi käyttöön myöhemmin pihalla "kapteeni käskee" -leikissä.

Osallistujat kuuntelevat tarkasti kapteenin ohjeita.

Toinen leikki oli nimeltään "tuo minulle". Sain leikin aikana käsiini muun muassa risuja, kukkia, kiviä ja kenkiä.



Sää oli suotuisa, joten suuntasimme jälleen urheilukentälle. Minulle jäi toistaiseksi epäselväksi, kenen idea oli ehdottaa jalkapallo-ottelua kentällä jo ollutta paikallista nuorisojoukkoa vastaan, mutta joka tapauksessa alun epäilyjen jälkeen meillä kaikilla oli oikein hauskaa. Huolimatta siitä, vaikkeivät läheskään kaikki pelaa jalkapalloa vapaa-ajallaan muuten. Tai siitä, että päivälliseksi nautitut tuhdit pitsapalat uhkasivat nousta vauhdikkaan pelin tiimellyksessä takaisin ylös. Vitsi vitsi, ihan hyvin me selvisimme. Ei ehkä maalien suhteen, mutta se ei ollutkaan tärkeintä.




Oloni on tällä hetkellä erityisen kiitollinen. Vaikka blogitekstit ovat todennäköisesti antaneet kuvan, että leirillä olo on ollut silkkaa onnistumista vailla huolen häivää, on tähänkin leiriin mahtunut hyvien hetkien lisäksi ristiriitoja. Ja se on ihan ymmärrettävää, koska elämme niin tavallisesta poikkeavissa oloissa ollessamme leirillä. Omaa rauhaa tai yksityisyyttä ei ole oikeastaan lainkaan, vaan arki on hyvin tiivistä. Kuin ruusuilla tanssimista. Kauniista kukistaan huolimatta ruusun piikit ovat teräviä, lainatakseni Samuelia (kukat) ja Petriä (piikit). Mutta mitäpä olisikaan elämä ilman vastoinkäymisiä? Juuri ne kasvattavat ja opettavat.

Koen itse oppineeni itsestäni jälleen uusia asioita. Aivan uusia puolia, joista olen toisaalta hämmentynyt, mutta toisaalta ne käyvät myös järkeen. Kun vastoinkäymiset iskevät oikein rytinällä päälle, on vaikea ajatella siitä mitään positiivista. Katsoessasi taaksepäin voit kuitenkin huomata, miten loppujen lopuksi jokaisella esteellä, joka tiellesi on annettu, on loppujen lopuksi ollut osa siinä työssä, millainen versio itsestäsi olet nykypäivänä.

- Iita



Kohti Kullamaata - torstai 13.6.

Torstai oli vaihteeksi retkipäivä tällä kertaa Kullamaalle, joka oli suurimmalle osalle ennestään aivan uusi paikka. Ja täytyy kyllä sanoa, että kirkko oli kieltämättä varsin vakuuttava.






Ennen työskentelyn aloittamista kirkon sisätiloissa meillä oli hetki aikaa rauhassa kierrellä hautausmaalla.




Työskentely toteutettiin pääosin isosryhmissä. Tuotokset olivat stillkuvien muodossa, ja niitä tulikin oikein mukavasti. Päivän teema oli Kristuksen kuolema ja ylösnousemus, kuten ehkä teräväsilmäisimmät saattavat kuvista havaita.











Sitten koitti taas aika palata Märjamaalle. Ahkeran työskentelyn ja raamiksen jälkeen alkuperäinen suunnitelma oli mennä pihalle pelaamaan, mutta alkoikin sataa kaatamalla vettä ja salamoida. Kolme nimeltä mainitsematonta isosta päättivät hetken mielijohteesta juosta ulos siinä toiveessa, että kesä kyllä kuivaa sen minkä kastelee. No, ne vaatteet ovat edelleen odottamassa kuivumista.

Iltatoimien jälkeen kello kymmenen jälkeen illalla osallistuimme Siperiaan kuljetettujen muistohetkeen. Kuuntelimme Illimarin ja Petrin lukemana yhden kotoaan viedyn henkilön tarinan viroksi ja suomeksi. Ukkonen jyrähteli jossain kauempana ja linnut lentelivät kirkon yläpuolella. Saimme myös kunnian esittää muistohetken päätteeksi Jaakko Löytyn kappaleen Toisen päivän iltana.

"Kysyin heiltä vielä, että viedäänkö meidät putkaan. Kukaan ei vastannut kysymykseeni. Äiti oli hyvin järkyttynyt ja poissa tolaltaan. Annettiin käsky ottaa mukaan esineitä sen verran, kuin kykenemme itse kantamaan."

"Meidät komennettiin nousemaan vaunuun. Mummolleni se oli hankalaa, muttei yksikään sotureista tullut avustamaan. -- Vaunussa oli jo tuttuja odottamassa ja niitä lisääntyi aina. Vähän helpotti, kun ajattelimme, ettemme ole yksin."